Järjestyksessään 29. Fin5-suunnistusviikko polkaistiin käyntiin Jurvan Pässilässä maanantaina aamupäivällä. Ennakkoon suunnistusviikolle oli ilmoittautunut reilut 1800 suunnistajaa. Sen lisäksi paikanpäällä ilmoittautuvia kuntosuunnistajia on arvioiden mukaan pari sataa. Viikon kaksi ensimmäistä kilpailua käydään Jurvassa, keskiviikkona on välipäivä ja torstaista alkaen kisakeskuksena toimii Teuvan Parras.
Monet muistavat Jurvan Pässilän maastot vuoden 2001 Nikkari-Jukolasta.Maasto on paikoin erittäin hyvä kulkuista ja nopeaa, paikoitellen sammaleen peittämää kivikkoa. Sunnuntaisen rankkasateen jäljiltä metsä oli paikka paikoin todella märkä. Maanantaina suuremmilta sadekuuroilta vältyttiin, vaikka vielä sunnuntai-iltana sääennusteet lupasivat alueelle sadetta. Iltapäivällä jopa aurinko pääsi pilkistämään pilvien raoista.
Fin5:n järjestävät seurat ovat Teuvan Rivakka, Närpes UK, Suunta-Jurva.